Joulun tähti, älä sammu

Hauskaa huomennakin, on ollut Ehkäisevän päihdetyön yksikön keskeinen teema tämän syksyn ja etenkin pikkujoulujen aikaan. Olemme tehneet työtä eri toimijoiden kanssa Pakan (Paikallinen alkoholipolitiikka) hyvien käytäntöjen mukaan. Kun peräänkuulutamme yksilön vastuuta päihdeasioissa, huomioimatta e Lisää

Lapsella on oikeus turvalliseen ja päihteettömään kasvuympäristöön

Tiistaina 20.11. vietetään jälleen Lapsen oikeuksien päivää. Lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Asiakirja on kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka luettelee lapsille kuuluvat ihmisoikeudet ja asettaa valtioille ensisijaisen vastu Lisää

Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Katri Lartaman esittäytyminen

Avasin tänä syksynä uuden sivun elämässäni ja palasin takaisin Hämeenlinnan A-klinikkatoimeen. Aloitin syyskuun alussa uudessa työtehtävässä ehkäisevän päihdetyön koordinaattorina. Odotan tulevaa syksyä ja talvea innolla välittämättä siitä, että vettä tuntuu tulevan tällä hetkellä vähän liikaakin. Lisää

Mistä pitäisi puhua, kun puhutaan päihteistä?

Sosiaali- ja terveysministeriön vuoden 2011 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 -strategian tavoitteena on yhteiskunta, jossa ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti, varmistetaan kaikkien osallisuus sekä edistetään jokaisen terveyttä ja toimintakykyä. Myös Hämeenlinnan seudun kuntien laatimassa Seudullise Lisää

Kaksi yhden hinnalla?

Alkoholihaittakeskustelu kuuluu Suomen kesään yhtä varmasti kuin pitkät, valoisat yöt ja hyttyset. Viime päivinä terasseilla ja kesätapahtumissa lomatunnelmaan päässeitä suomalaisia on kuohuttanut sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.)  ehdotus ravintoloiden alkoholialennusten kieltämisestä (Aamulehti).  Lisää

Välitätkö?

Opiskelijoiden kouluvuosi päättyy taas valmistujaisjuhlineen. Mitä miettivät nuoret, alaikäiset teinitytöt ja pojat, tekevänsä juhlistaakseen alkavaa kesälomaa? Ehkä mielessä on ensimmäisen humalan aiheuttama kiva fiilis tai jo tottuneemman humalahakuinen juominen ja hauskan pito? Mutta kuka ne alko Lisää

Ehkäisevän päihdetyön uusi koordinaattori Niina Kettunen esittäytyy

Tänä keväänä puhaltelee uudet Hämeenlinnan A-klinikkatoimessa, kun uusia työntekijöitä on rekrytoitu eri yksiköihin. Joten niin myös minä sain uuden työpaikan Ehkäisevän päihdetyön yksikössä koordinaattorina. Ensimmäisiin työtehtäviini kuuluu muun muassa blogi tekstin kirjoittaminen. Tarkoituksena t Lisää

Pakolla hoitoon?

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä suunnittelee raskauden aikana paljon alkoholia tai huumeita käyttäville naisille pakkohoidon määräämistä. Työryhmä pyrkii saamaan lopullisen ehdotuksensa valmiiksi hallitukselle lokakuuhun mennessä ja eduskunnan käsittelyyn vuoden 2013 aikana. Nykyisen la Lisää

Päihdepalvelujen uusia tuulia

Hämeenlinnan A-klinikkatoimessa viime kuukaudet ovat olleet muutoksen aikaa: useampi pitkän uran päihdetyön parissa tehnyt ammattilainen on jäänyt hyvin ansaittuja eläkepäiviä viettämään. Uuden henkilöstön rekrytoimisen yhteydessä myös palvelujärjestelmän rakennetta on muutamin uudistuksin kehit Lisää

Alkoholin kulutus laski jo kolmatta vuotta peräkkäin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) joulun alla julkistaman Päihdetilastollisen vuosikirjan tiedot ilahduttavat: alkoholin kulutus ja useat alkoholin käyttöön liittyvät haitat vähenivät jälleen vuoden 2010 aikana.THL:n tilastojen mukaan Suomessa juotiin vuonna 2010 asukasta kohti 10,0 litr Lisää
css.php