Pakolla hoitoon?

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä suunnittelee raskauden aikana paljon alkoholia tai huumeita käyttäville naisille pakkohoidon määräämistä. Työryhmä pyrkii saamaan lopullisen ehdotuksensa valmiiksi hallitukselle lokakuuhun mennessä ja eduskunnan käsittelyyn vuoden 2013 aikana. Nykyisen lainsäädännön puitteissa äiti voidaan määrätä pakkohoitoon vain, jos hän on vaaraksi itselleen.  Toistaiseksi pakkohoito ei ole kuitenkaan perusteltua silloin, kun äiti aiheuttaa vaaraa sikiölleen. Uusi lakimuutos pyrkii entistä parempaan sikiön terveyden suojelemiseen  esittäessään, että päihdeongelmainen äiti voitasiin jatkossa laittaa korkeintaan kuudeksi päiväksi tarkkailuun sairaalaan. Sairaalassa tehtäisiin tarkat dokumentit äidin terveydentilasta ja sen perusteella mahdollinen pakkohoitopäätös, joka jätettäisiin oikeudelle. Oikeuden hyväksyessä päätöksen äiti voitaisiin määrätä enintään 30 vuorokaudeksi pakkohoitoon. Tarpeen vaatiessa hoitoa voitaisiin jatkaa raskauden loppuun saakka, jolloin pakkohoitopäätös olisi hyväksyttävä oikeudelle aina 30 vuorokaudeksi kerrallaan.

Perusteluna lainsäädännön uudistustarpeelle on käytetty muiden Pohjoismaiden käytäntöjä. Esimerkiksi Norjassa tahdosta riippumaton päihdeongelmaisen hoito on mahdollista tuomioistuimen päätöksellä 3 kuukautta kerrallaan. Mahdollisuutta ei kuitenkaan juuri käytetä. Norjan malli ei ole myöskään onnistunut tavoittamaan raskausaikana juovia äitejä, vaan tahdosta riippumattomaan hoitoon on ohjattu ainoastaan huumeongelmaisia odottajia. Myös Ruotsin kokemukset ovat samansuuntaisia. Nämä ovat tärkeitä huomioita, koska alkoholin tiedetään olevan huumeita haitallisempaa sikiölle erityisesti raskauden alkuvaiheessa, kun äiti ei välttämättä edes tiedä raskaudestaan.

Suomessa on arvioitu syntyvän vuosittain noin 600 lasta, joille äidin raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on aiheuttanut eriasteisia häiriöitä. Naisten raskaudenaikaiseen alkoholinkäyttöön puuttuminen entistä tehokkaimmin keinoin on siis hyvinkin perusteltua. Kokonaan toinen asia on, onko ”pakkohoitolain” säätäminen tehokkain ratkaisu ongelmaan. Kun tahdosta riippumattomalla hoidolla ei muissakaan maissa ole kyetty vähentämään alkoholille altistuneiden lasten määrää, voidaan kysyä, eikö meidän ennemminkin tulisi panostaa palvelujärjestelmän kehittämiseen ja päihdeongelmaisten tehokkaaseen tunnistamiseen?

Kuten aiheesta juuri väitellyt tutkija Anna Leppo toteaa, pakkohoito kohdistuisi Suomessa vuositasolla todennäköisesti noin 10–20 naiseen, joiden ongelmat olisivat kaikkein vaikeimpia. Laajemmassa mittakaavassa äidin päihteidenkäytölle raskausaikana altistuneita lapsia ei siis voida auttaa nykyistä paremmin ”pakkohoitolailla”, vaan palvelujärjestelmän kehittäminen on tärkää ongelman ratkaisemiseksi. Tällä hetkellä tilanne monessa kunnassa on nimittäin se, ettei päihde- ja äitiyshuollon palveluja tai muita auttamiskeinoja ole riittävästi saatavilla eri vaiheissa raskautta ja sitä ennen.

Kuten päihteistä puhuttaessa yleensäkin, myös raskaudenaikaisen päihteidenkäytön kohdalla päähuomio on helppo suunnata näkyvimmin ongelmaisiin marginaaliryhmiin. Ongelmakäyttäjiin kohdistetuille toimenpitelle on yksinkertaista saada laaja kannatus – eihän pakkohoitolaki koskisi kuitenkaan minua, tai ketään läheistäni! Sen sijaan enemmän perusteluja vaatii sen ymmärtäminen, miksi kaikissa neuvoloissa tulisi systemaattisesti selvittää jokaisen vanhemman – kyllä, myös sinun tai minun, sekä puolisoidemme! –  päihteidenkäyttöä.

Palvelujärjestelmän kehittäminen tähän suuntaan on kuitenkin tärkeää, sillä koko väestöön järjestelmällisesti kohdistuvat varhaisen vaiheen toimenpiteet voivat ennen pitkää vaikuttaa siihen, että raskausaikana alkoholille altistuneiden lasten määrä kääntyy merkittävään laskuun!

Kuuntele tutkija Anna Lepon haastattelu YleX:ssä

2 kommenttia artikkeliin “Pakolla hoitoon?”
  1. avatar Tuula sanoo:

    Hei!
    Pakkohoito on aina hyvä, kun ihminen ei itse kykene hakeutumaan hoitoon, joten ei ymmärrä enään itse ongelmaansa ja saattaa jopa nähdä muut syyllisenä ongelmaansa. (Narsistit on yleensä vaikein havaita.) Tässä juuri onkin mennyt yhteiskunta harhaan, kun mielisairaaloita lopetettiin ja pakkohoitoa on karsittu. Tämä raskaana-olevien pakkohoito katkaisuhoitoon on vain yksi pakkohoitoon laitettavista ryhmistä joka liian vaimeana nousee – ja liiankin harvoin nousee esiin, kun otetaan huomioon ongelman vakavuus! Ei kukaan taida liiemmin laskea, mitä yhteiskunnalle tulee maksamaan, jos näitä ihmisiä ei saada lopettamaan päihteiden käyttöä edes raskausaikana! Paljonko mahdollisesti syntyy vammaisia lapsia? Kuka nämä mahdolliset vammaiset haluaa hoitaa? Mistä laitospaikat ja resurssit, kun jopa olemme valmiita tinkimään turvallisuudestamme eli nyt hallitus jopa harkitsee poliisien määrärahojen leikkaamista! Ja jopa siis tutkitaan, miten voitaisiin lakkauttaa jopa joka kymmenes poliisivirka! Rikollisuus enemmänkin kukoistaa ja sitten oltaisiin tästäkin tinkimässä! Nyt sekin tuli esiin, että nuorten psykiatriakulut ovat nousseet laman ajan terveydenhuoltosäästöjen vuoksi! Eikö todella ikinä opita, mitä kannattaa kehittää ja mitä säästää? Ei tätä taloutta todellakaan saada kuntoon pelkillä säästöillä! Sekin tulee mieleen, että eikö päihdeongelmaisia saisi tehostetummin A-klinikalle ja sitä kautta jo varmaan raskauden ehkäisyyn eli ohjaittaisiin ehkäisyyn, joka soveltuu, joka olisi joko sterilisaatio tai joku pitkäaikainen sopiva ehkäisy, mikä soveltuu ko. henkilölle. Vaikka saataisiin vielä raskauden aikakin pidettyä ko. henkilö pois päihteiden parista, niin entä elämä raskauden ajan jälkeen? Kuka kuuntelee lasta, joka elää ongelmaperheessä? Entä kun lapsi ei osaa edes puhua? Entä sitten kun osaa puhua, mutta ei uskalla puhua? Usein päihdeperheissä on muitakin ongelmia, kuten esim. väkivalta. Joudumme sitten lukemaan otsikoita, kuinka perhe on surmattu yms. Lasta ollaan kuulevinaan silloinkin, kun hän on ”kypsä”, haluaako hän tavata toista vanhempaansa. Lapsi ei vain uskalla ilmaista oikeaa mielipidettään ja näinollen lasta ei todellisesti ole kuunneltu. Käsitteitä on paljon olemassa. Mielenterveyspalvelut on juuri yksi, mistä ei pitäisi missään tapauksessa karsia, jotta myös lapset eivät olisi sen suhteenkin uhreja.

  2. Tuula otti esiin muutamia tärkeitä kysymyksiä raskaana olevien naisten pakkohoitokeskusteluun liittyen. Ensinnäkin hän mietti, paljonko mahdollisesti syntyy alkoholinkäytön vammauttamia lapsia. Mm. FASDin diagnosoimiseen liittyvistä kehittämistarpeista johtuen ehdottoman pitävää tilastotietoa asiasta ei ole, mutta kuten tuolla blogissa toin esiin, vuositasolla on laskettu syntyvän kuutisensataa äidin raskaudenaikaisen juomisen eriasteisesti vaurioittamaa lasta. Hoidosta aiheutuvat kustannukset ovat suuret euroinakin laskettuna, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

    Ehkä vielä suurempi ongelma on kuitenkin se, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä tunnista kaikkia päihteiden riskikäyttäjiä riittävän varhaisessa vaiheessa. Onkin helppo yhtyä Tuulan ajatukseen siitä, että koko maan tasolla päihdeongelmaisten hoitoonohjauksessa on varmasti kehittämisen varaa. Eri asia sitten on, onko pakkohoito tehokkain keino ongelman ratkaisemiseksi. Uhkakuvana on esimerkiksi esitetty se, että pakkohoitolain voimaanastumisen myötä päihdeongelmaisten äitien neuvolassakäynti – ja tätä kautta mahdollisuus avunsaantiin – romahtaisivat.

    Vaikka uhkakuva ei toteutuisikaan, pakkohoitolailla ei kuitenkaan pystytä ratkaisemaan ongelmaa laajassa mittakaavassa. Esimerkiksi toisen tai molempien vanhempien riskialtis päihteidenkäyttö on pikkulapsiperheiden arjessa huolestuttavan yleistä: jopa kolmannes leikki-ikäisten lasten isistä on alkoholin suurkuluttajia. Siksi suurin huomio tulisikin suunnata päihdeongelmien varhaiseen tunnistamiseen; niin äidin raskausaikana kuin kaikissa muissakin elämänvaiheissa – esimerkiksi lapsen neuvolakäyntien yhteydessä vanhempien päihteidenkäyttö on tärkeää ottaa säännönmukaisesti puheeksi. Tätä kautta päästään asian ytimeen: vanhempien päihteidenkäytön lapsille aiheuttamien haittojen minimoimiseen!

Jätä kommentti

css.php